Puola Suomessa

Valitettavasti mitä enemmän aikaa kuuluu näistä traagisista tapahtumista, sitä vähemmän niistä tietävät meidän lapsemme ja lapsenlapsemme. Siksi onkin tärkeää, että edelleen sanomme äänekkäästi totuuden toisesta maailmansodasta, sodan aloittaneista, uhreista ja vastustamme kaikki yritykset väärentää historian tapahtumia.

Tämän pahuuden muistaminen on varsin olennainen asia Puolalle, sodan ensimmäiselle uhrille. Meidän maamme koki ensimmäisenä aseellisen aggression natsi-Saksalta ja Neuvostoliitolta. Juuri Puola oli ensimmäinen valtio, joka taisteli puolustaen vapaata Eurooppaa.

Vastarinta näitä pahuuden mahteja kohtaan ei ole kuitenkaan ainoastaan puolalaisen sankarillisuuden muistamista, se on jotain paljon tärkeämpää. Tämä vastarinta on koko vapaan ja tämän päivän demokraattisen Euroopan perinnettä, Euroopan, joka nousi taistelemaan kahta totalitarismia vastaan. Kun nykyään jotkut haluavat hävittää muistot näistä tapahtumista omien poliittisten päämääriensä vuoksi, Puolan tulee nousta suojelemaan totuutta. Ei oman intressin nimissä vaan sen nimissä, mikä on Eurooppa.

23. elokuuta 1939 allekirjoitettu Ribbentrop-Molotov-sopimus ei ollut ”hyökkäämättömyyssopimus”. Tämä poliittinen ja sotilaallinen sopimus jakoi Euroopan kahteen etupiiriin kolmen puolalaisen joen - Wislan, Narwian ja Sanin linjalla, ja linja oli sitten kuukausi myöhemmin siirretty Bugin joelle 28. syyskuuta solmitun sopimuksen tuloksena koskien rajoja ja ystävyyttä Kolmannen valtakunnan ja Neuvostoliiton välillä. Se oli alkusoitto käsittämättömille rikoksille, jotka tapahtuivat seuraavan muutaman vuoden aikana mainitun linjan molemmilla puolilla.

Hitlerin ja Stalinin liitto astui pikaisesti voimaan - 1. syyskuuta 1939 natsi-Saksa hyökkäsi Puolaan lännen, etelän ja pohjoisen suunnasta, ja 17. syyskuuta Neuvostoliitto hyökkäsi idästä.

22. syyskuuta Bugin joen varrella sijaitsevassa Brześćissa pidettiin suuri paraati juhlien natsi-Saksan ja Neuvostoliiton yhteistä voittoa itsenäisestä Puolasta. Tämänkaltaisia paraateja eivät järjestä hyökkäämättömyyssopimuksen osapuolet vaan liittolaiset ja ystävät.

Juuri näin oli Hitlerin ja Stalinin kohdalla. Pitkän ajan he eivät olleet pelkästään liittolaisia vaan jopa ystäviä.  Heidän ystävyytensä kukoisti siihen malliin, että kun 150 saksalaista kommunistia ennen sodan syttymistä pakeni Kolmannesta valtakunnasta Neuvostoliittoon, marraskuussa 1939 Stalin toimitti heidät Hitlerille ”lahjana” tuomiten heidät varmaan kuolemaan.

Neuvostoliitto ja Kolmas valtakunta tekivät koko ajan tiivistä yhteistyötä. 27. marraskuuta 1939 Brześćin konferenssissa turvallisuuspoliisin edustajat molemmista maista käsittelivät yhteistyömenetelmät ja – säännöt miehitetyillä alueilla itsenäisyyden puolesta taistelevien puolalaisten järjestöjen voittamiseksi. Seuraavat NKVD:n ja SS:n virkamiesten yhteistyökonferenssit pidettiin mm. Zakopanessa ja Krakovassa (maaliskuussa 1940). Näissä ei puhuttu hyökkäämättömyydestä vaan Puolan tasavallan kansalaisten likvidoimisesta (lue murhaamisesta!) ja yhteisistä liittolaistoimista Puolan täystuhoamiseksi.

Ilman Stalinin yhteisosuutta Puolan jakoon ja ilman luonnon raaka-aineita, joita Stalin toimitti Hitlerille, saksalainen rikoskoneisto ei olisi vallannut koko Eurooppaa. Viimeiset junat toimituksineen kulkivat Neuvostoliitosta Saksaan 21. kesäkuuta 1941, päivä ennen, kun natsi-Saksa hyökkäsi siihenastista liittolaista vastaan. Stalinin ansiosta Hitler sai rankaisemattomasti valloittaa seuraavat maat sulkien koko mantereen juutalaiset gettoihin ja valmistaen heille Holokaustin – yhden suurimmista rikoksista ihmiskunnan historiassa.

Stalin taas teki rikostoimia idässä, ottaen haltuunsa maat toinen toisensa jälkeen ja kehittäen vankileirien rakennetta, joita venäläinen Aleksander Solzenicyn kutsui ”Gulag: vankileirien saaristo”:ksi. Leireillä miljoonia ihmisiä, kommunistisen vallan vastustajia oltiin tuhoamassa orjallisella ja julmalla pakkotyöllä.

Kommunismin rikokset alkoivat jo ennen toista maailmansotaa – miljoonien venäläisten nälänkuolemasta 1920-luvun alussa, Isosta Nälänhädästä, jonka seurauksena kuolivat useat miljoonat Ukrainan ja Kazakstanin asukkaita, Stalinin vainojen kautta, joiden puitteissa murhattiin lähes 700 tuhatta poliittista vastustajaa ja Neuvostoliiton tavallisia kansalaisia, useimmiten venäläisiä ottaen myös huomioon NKVD: n ns. ”Puolalaisen operaation”, jossa ammuttiin ennen kaikkea Neuvostoliiton kansalaisia, joilla oli puolalaiset juuret. Kuolemaan määrättiin lapsia, naisia ja miehiä. NKVD:n tietojen mukaan pelkästään Puolalaisessa operaatiossa ammuttiin kuoliaaksi 111 tuhatta ihmistä. Neuvostokommunistit ampuivat heidät kylmäverisesti. Oleminen puolalaisena Neuvostoliitossa tarkoitti siihen aikaan kuolemantuomiota tai pitkäaikaista karkotusta.

Tämän politiikan jatkeeksi astuivat rikokset sen jälkeen kun  Neuvostoliitto hyökkäsi Puolaan (17. syyskuuta 1939) - kuten 22 tuhannen puolalaisen upseerin ja eliittiedustajien murhat mm. Katynissa, Harkovissa, Tverissa, Kijovassa, Minskissa ja myös NKVD:n kidutuspaikoissa ja pakkotyöleireissä neuvostoimperiumin kaukaisissa paikoissa.

Kommunismin suurin uhri oli Venäjän kansalaiset. Historioitsijat arvioivat, että ainoastaan Neuvostoliitossa murhattiin 20:stä 30:ään miljoonaan ihmistä. Kuolema ja vankileirit odottivat jopa näitä, joille jokainen sivilisaatiovaltio olisi antanut suojan - sodasta palaavia vankeja Neuvostoliitto ei kohdellut sotasankareina vaan pettureina. Neuvostoliiton ”kiitollisuus” vangeille, Puna-armeijan sotilaille oli: kuolema, vankileirit ja keskitysleirit.

Näistä kaikista rikoksista vastaavat kommunistijohtajat, heidän kärjessä Josif Stalin.  80 vuoden jälkeen toisen maailmansodan syttymisestä tämän henkilön rehabilitointiyritysten Venäjän nykyisen presidentin poliittisten päämääriensä saavuttamiseksi tulee herättää päättäväisen vastalauseen jokaisella, jolla on edes perustiedot 1900-luvun historiasta.

Presidentti Putin on valehdellut useamman kerran koskien Puolaa ja hän on tehnyt sen aina täysin tietoisesti. Tämä tapahtuu usein tilanteissa, jossa valta Moskovassa tuntee kansainvälistä painostusta liittyen sen toimiin. Painostus ei tapahdu historian näyttämöllä vaan mitä uusimpien aikojen geopoliittisella näyttämöllä. Viime viikkojen aikana Venäjä koki muutaman merkittävän tappion: epäonnistuneen yrityksen alistaa kokonaan Valkovenäjä; Euroopan unioni pidensi jälleen kerran laittomasta Krimin valtauksesta langetut pakotteet, ja keskustelut ns. ”Normandia-formaatissa” eivät tuoneet sanktioiden poistamista. Sen sijaan samana aikana tehtiin jopa tiukennuksia, tällä kertaa amerikkalaisten toimesta, mikä vaikeuttaa Nord Stream 2- hankkeen toteutusta. Samalla venäläiset urheilijat saivat neljän vuoden kilpailukiellon dopingkäytöstä.

Presidentti Putinin sanoja pidän yrityksenä piilottaa aikaisemmin mainitut  Venäjän ongelmat. Venäläinen johtomies on hyvin tietoinen siitä, ettei hänen syytöksillään ole mitään yhteistä todellisuuden kanssa ja että Puolassa ei ole Hitlerin eikä Stalinin muistomerkkejä. Tällaiset muistomerkit olivat maillamme ainoastaan silloin, kun patsaita rakensivat hyökkääjät ja rikolliset – natsien Kolmas valtakunta ja Neuvostoliitto.

Yksi julmimmista rikollisista maailman historiassa oli Stalin, jonka suurin uhri - venäläinen kansa ansaitsee kuulla totuuden. Uskon syvästi siihen, että venäläinen kansa on vapaiden ihmisten kansa ja että se hylkää stalinismin, jopa silloin kun presidentti Putinin valta yrittää Stalinin rehabilitoida.

Ei ole missään nimessä oikein vaihtaa pyövelit uhrien, julmien rikosten tekijät syyttömien kansojen ja miehitettyjen valtioiden kanssa. Uhrimuistojen ja yhteisen tulevaisuutemme nimissä meidän täytyy pitää huolta totuudesta.

Mateusz Morawiecki

Valtioneuvoston Puheenjohtaja